Työnäytökset

Hanke järjestää vuosina 2006-2007 kaksi tai kolme työnäytöstä jätevesijärjestelmien rakentamisvaiheessa. Työnäytöskohteet ovat maasuodattamon fosforinpoiston tehostamiskohteita joko esisaostuksella tai jälkisuodinkaivolla.

Hanke osallistuu kohteiden suunnitteluun ja asentamisen työnjohtoon. Kohteita etsitään paraikaa. Työnäytösten ajankohdasta ilmoitetaan sivustoilla myöhemmin.

Esimerkki työnäytöksestä

Työnäytöskohde suunnitellaan hankkeen toimesta. Sovitaan kiinteistönomistajan, laitevalmistajan ja urakoitsijan kanssa näytöksen ajankohta. Työnäytöksestä laitetaan ilmoitus lehteen.

Kiinteistönomistaja tilaa tarvikkeet ja maamassat suunnitelman mukaisesti. Kohteen rakentaminen aloitetaan työnäytöspäivää edeltävänä päivänä ja puhdistamo valmistellaan siihen saakka, että sen rakenne jätetään osittain työnäytöstä varten esille. Työnäytös kestää yleensä kolme tuntia. Laitevalmistajan edustaja esittelee näytöksessä puhdistamon toimintaperiaatteen ja rakenteen.

Työnäytöskohteesta laaditaan työnäytösraportti.

Työnäytösraportit löydät valikosta raportit.



Saostussäiliö ankkuroitiin betonilaatoilla ja ympärystäyttö tehtiin hiekalla.

Kumparemaasuodattamossa jätevedet
siirretään paineviemärinä pumppaamolta
jakokaivoon. Kuvassa paineputki on tuuletusputken sisällä.

   
Kokoomaputkisto asennettiin huolellisesti ja yhdistettiin kokoomakaivoon. Kuvassa kokoomakerros on tehty salaojasorasta.

Kokoomakerroksen jälkeen suodatin-
hiekkakerros asennettiin kerroksittain
ja tiivistettiin tärylevyllä. Suodatuskerroksen korkeus on 80 cm.

   
Jakokerros rakennettiin sepelistä. Imeytysputkisto asennettiin 0,5 % kaltevuuteen. Kuvassa etualalla kokoomakaivo.

Työnäytöksessä laitevalmistajan edustaja
esitteli puhdistamon toimintaperiaatteen.
Työnäytöksessä kävi runsaasti ihmisiä tutustumassa maasuodattamon
rakentamiseen.

 

Suomen Salaojakeskus Oy EU Pohjois-Karjalan ympäristökeskus Etusivu Hankkeen esittely/palvelut Puhdistamoiden seuranta Työnäytökset Raportit Linkit Yhteystiedot