TAVOITTEENA TARKOITUKSENMUKAISIMMAT PERUSTAMISTAPARATKAISUT
Maveplan Oy tekee maaperäkairauksia ja pohjatutkimuksia erilaisten ja kokoisten hankkeiden suunnittelua ja rakentamista varten. Kohteisiimme kuuluvat mm. loma-, omakoti- ja kerrostaloja, liikekiinteistöjä, halli- ja pihattorakennuksia sekä laajempia kaavoitus ja tiealueita.
Pohjatutkimuksien yhteydessä teemme kohteen tarpeiden mukaisesti tarvittavat maastomittaukset ja mallinnukset sekä maanäytteiden otot. Kairaukset ja näytteidenotot suoritamme omalla monitoimikairakalustolla. Sijainti- ja maanpinnan korkomittaukset suoritamme sateliittimittaus- ja takymetrikalustolla.
Palveluihimme kuuluu myös yleensä rakennuskohteen pohjatutkimuksien yhteydessä laadittava perustamistapaesitys- /lausunto. Perustamistapaesityksesssä määritellään hankkeen muita suunnittelijoita varten rakennusten perustamistavat, maapohjan mitoitusarvot ( mm. geotekninen kantavuus), liikennealueiden rakennekerrokset, routasuojaustarve ja - tapa sekä tehdään suositus kuivatustarpeista, kuten salaojituksesta ja pintakuivatuksesta. Perustamistapaesitystä varten tehdään usein painuma- ja kantokykylaskelmia. Perustamistapaesityksessä otetaan tarvittaessa myös kantaa erityiskysymyksiin, kuten pitääkö radonin esiintyminen ottaa huomioon tai että onko kohteen maaperässä pilaantumisriskejä.
Tarjoamamme palvelukokonaisuus on aina mitoitettu tapauskohtaisesti. Teknisesti korkeatasoinen, tulevaisuuden tarpeet huomioonottava, käytännönläheinen ja kustannustehokas lopputulos on jokaisessa projektissa tinkimätön tavoitteemme. Vahvan asiantuntemuksen pohjalta luotamme myös siihen, että tämä tavoite saavutetaan.
Ota yhteyttä!
Maveplan Oy
Oulun toimisto: Kiilakiventie 1, 90250 Oulu, Puhelin (08) 534 9400, Faksi (08) 373 307
Kuopion toimisto: Minna Canthin katu 25, PL 1096, 70111 Kuopio, Puhelin (017) 288 8130, Faksi (017) 288 8131
sskoy@sskoy.fi, henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@sskoy.fi